Operatiivinen johtaja Piia-Riitta Bergman

Nimeni on Piia-Riitta Bergman ja toimin Genelecillä operatiivisena johtajana.

Aloitin Genelecillä tuotantojohtajana tammikuussa 2013. Huomasin työpaikkailmoituksen internetissä, ja minulle tuli heti sellainen tunne, että kyseessä on erityinen yritys. Olin jo aiemmin hieman tutustunut Genelecin tuotteisiin ja tiesin, miten huolellisesti ja laadukkaasti ne valmistetaan – pitkäikäisiä ja kestäviä tuotteita, jotka ylittävät asiakkaiden odotukset.

Työhistoriani on kuljettanut minua ympäri maailmaa, olen asunut Kiinassa ja Saksassa, jossa työskentelin muun muassa Nokialla laadunhallinnan parissa. Pitkän ulkomailla vietetyn ajan jälkeen halusin palata Suomeen ja suomalaisen yrityksen pariin. Genelec tuntui heti houkuttelevalta mahdollisuudelta.

Piia-Riitta Bergman web image 3

Brändi oli minulle ennestään tuttu, mutta halusin tietää yrityksestä enemmän, joten aloin perehtyä syvemmin sen toimintaan ja arvoihin. Genelecissä minua puhuttelee erityisesti yrityksen sitoutuminen tuotekehitykseen, teknologiseen edelläkävijyyteen sekä kestävän kehityksen ja vastuullisuuden periaatteisiin. Genelecillä vastuullisuus on olennainen osa kaikkea tekemistä – yritys todella panostaa tuotteiden pitkäikäisyyteen ja ympäristöystävällisiin valintoihin. Myös suomalainen valmistus on minulle tärkeä arvo ja ajatus työskennellä yrityksessä, jossa kestävä kehitys on prioriteetti, teki Genelecistä minulle täydellisen työpaikan.

Kestävä kehitys merkitsee minulle elämää, jossa arvostetaan luonnonvaroja ja tehdään harkittuja valintoja. Se on pitkäjänteistä kehittämistä ja toimintaa, joka kantaa tuleville sukupolville – miten voimme varmistaa, että maailma, jonka jätämme jälkeemme, on elinvoimainen ja tasapainoinen. Haluan elää sopusoinnussa luonnon kanssa ja tehdä arjen valintoja, jotka heijastavat näitä periaatteita.

Piia-Riitta web image 1

Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia, ja usein niihin liittyy monia erilaisia kehityshankkeita ja -projekteja. Vastuullani on myös esimerkiksi henkilöstön kehittämiseen liittyviä tehtäviä. Teen tiivistä yhteistyötä maailmanlaajuisen myyntiorganisaatiomme ja tytäryhtiöidemme kanssa. Olen mukana johtoryhmätyöskentelyssä ja osallistun aktiivisesti toiminnan suunnitteluun sekä erilaisiin palavereihin – työhöni kuuluu todella laaja kirjo erilaisia tehtäviä.

Minua innostaa erityisesti ihmisten kanssa työskenteleminen. On rikkaus päästä tekemään töitä eri tiimien kanssa, nähdä liiketoimintamme kokonaisuus ja ymmärtää sen laajempi toimintaympäristö. Olen aina ollut kehittäjähenkinen – uusien asioiden tuominen toimintaan tuo sopivasti haasteita ja tekee työstäni mielekästä. On myös antoisaa rekrytoida nuoria ja nähdä tulevien sukupolvien innokkuus. Tarjota nuorille tekijöille mahdollisuuksia ja seurata, kuinka he kehittyvät työssään – se on todella palkitsevaa.

Piia-Riitta & Siamäk web image

Ikimuistoisia hetkiä Genelecillä on ollut paljon. Erityisen lämpiminä muistoina on mieleeni jäänyt keskustelut yrityksen perustajan, edesmenneen Ilpo Martikaisen kanssa aloittaessani tehtävääni. Ne keskustelut ovat jättäneet lähtemättömän jäljen – hänen näkemyksensä tuotannon merkityksestä tälle yritykselle ja keskustelut yrityksen historiasta ovat jääneet mieleeni.

Myös useat kehitysaskeleet tuotantomme toiminnassa ovat jääneet mieleeni. Uusien tuotteiden, kuten The Ones – tuoteperheen tuotannon aloittaminen, tehtaan laajennus ja tuotantoprosessien kehityshankkeet ovat jääneet mieleen. Meillä on yrityksessä huipputiimejä, jotka tekevät töitä suurella sydämellä. On etuoikeus saada työskennellä tässä porukassa.

Monia mieleenpainuvia hetkiä on myös ollut, kun olemme saaneet kohdata asiakkaitamme – esimerkiksi tuottaja/äänittäjä Sylvia Massyn vierailu tehtaallamme ja keskustelut hänen kannassaan olivat erittäin mielenkiintoisia ja mieleenpainuvia.

Piia-Riitta web image 2

Perheeseeni kuuluu kaksi teini-ikäistä tytärtä ja vietän vapaa-aikaani paljon heidän kanssaan. Harrastan kuntoliikuntaa ja tanssillista voimistelua, ja kulttuuri kiinnostaa minua monipuolisesti. Olen soittanut pianoa ja klarinettia, mutta tällä hetkellä en soita niitä aktiivisesti. Sen sijaan kuuntelen musiikkia laidasta laitaan – popista jazziin ja oopperasta klassiseen, käyn konserteissa ja teattereissa. Olen asunut aiemmin suurissa kaupungeissa, mutta nykyään nautin pikkukaupungin rauhallisesta elämänrytmistä ja luonnonläheisyydestä. Iisalmi on aktiivinen ja vireä kaupunki, jossa tunnen oloni kotoisaksi ja josta löytyy kaikki tarpeellinen.

Työni Genelecillä antaa minulle mahdollisuuden olla mukana luomassa jotain pitkäikäistä ja merkityksellistä – tehdä työtä, joka kunnioittaa niin luontoa kuin ihmistä, ja jonka vaikutus näkyy ja kuuluu pitkälle tulevaisuuteen.


Terveisiä työkaverilta

Olen oppinut tuntemaan Piia-Riitan ihmisenä, joka rakentaa työyhteisöä ja tiimejä ihmisen tasolta. Keskusteluissa hän haluaa nostaa yhteistyön näkökulmaa, miten ihmisten yhteinen tekeminen saadaan toimimaan sujuvasti ja ilon hengessä. Hän luottaa ja antaa ihmisten kantaa vastuuta. Hänen johdollaan tuotannosta on tullut yhteisö, jossa jokainen tuntee itsensä nähdyksi ja arvostetuksi. Hän pyrkii löytämään keskustelusta ytimen ja rakentamaan yhteistä suuntaa. Piia-Riitta tuo mukanaan lämpimän ilmapiirin, jossa ilo ja arvostus ovat läsnä. Hänelle työ on myös yhteinen matka ja kasvun mahdollisuus.

Työkaverisi, Aki Mäkivirta