Laatupäällikkö Seppo Aho

Hei, olen Seppo Aho ja olen toiminut Genelecin laatupäällikkönä vuodesta 1997 lähtien. Asun Iisalmessa vaimoni kanssa.

Työtäni on tukea henkilöstöämme laatu- ja ympäristöasioissa organisaatiomme kaikilla tasoilla. Tämä alkaa jo perehdytyksestä, kun kerron uusille työntekijöille yrityksemme toimintajärjestelmästä, toimintatavoista ja laadun sekä kestävän kehityksen tärkeydestä. Olen myös vastuussa laatu- ja ympäristöjärjestelmiemme säännöllisestä arvioinnista ja kehittämisestä. Niiden ansiosta yrityksemme pystyy ylläpitämään korkeaa toiminnan tasoa ja laatua, ja asiakkaamme voivat luottaa, että ekologinen jalanjälkemme on mahdollisimman pieni.

Aloitan useimmiten työpäiväni kello kahdeksan aikoihin lukemalla sähköposteja ja valmistautumalla kokouksiin, jotka alkavat yleensä yhdeksältä. Suuri osa työstäni liittyy laadunhallintaan, joka on keskeinen osa sitä kokonaisuutta, jolla pysymme toimialamme kärjessä. Meillä on useita poikkiorganisatorisia kehitystiimejä, joissa olen mukana. Tiimeissämme on hyviä tyyppejä, jotka toteuttavat jatkuvan parannuksen tavoitteita hyvällä motivaatiolla ja korkealla ammattitaidolla.

Tiimiemme omien laatu- ja ympäristöarviointien lisäksi saamme säännöllisten auditien kautta palautetta myös ulkopuolisilta laatu- ja ympäristöorganisaatioilta, jolla varmistamme, että täytämme asetetut vaatimukset ja kehitymme jatkuvasti. Viime aikoina laajemman ulottuvuuden kestävän kehityksen työhömme on tuonut globaali vastuullisuusnäkökulma ESG (Environment, Social & Governance). Voin tyytyväisyydellä todeta, että Genelec on ollut erittäin tietoinen sosiaalisista ja ympäristökysymyksistä perustamisvuodestaan 1978 lähtien, ja olemme iloisia nähdessämme uutta ja myönteistä kehitystä näillä alueilla myös maailmanlaajuisesti.

Genelecin sidosryhmien huomioiminen liittyy myös työhöni, ja siihen yhtiömme on kiinnittänyt paljon huomiota. On tärkeää jakaa laadun ja kestävän kehityksen näkökulmamme tavarantoimittajien ja tuotteiden jakelusta huolehtivien kumppaneiden kanssa. Kumppaneilta ja tuotteittemme käyttäjiltä saatava palaute on hyödyllistä todellisten parannusmahdollisuuksien löytämiseksi.

Töiden jälkeen rentoudun eri tavoin, vaikkapa lukemalla pohjoismaisten kirjailijoiden kirjoja. Kesällä teen mielelläni puutarhatöitä ja kodin kunnostusta, ja lisäksi käyn kävelemässä tai pyöräilemässä luontoreiteillä. Urheilu on aina ollut suuri osa elämääni; viimeisimpänä harrastuksena olen löytänyt padelin, jota pelaan lapsuudenystävieni kanssa. Talvisin Iisalmessa on hyvät mahdollisuudet harrastaa talviurheilua tai vaikka kuntoilla tekemällä lumitöitä, jos muut treeni-ideat loppuvat!

Seppo Aho 1
Pyöräretkellä Pilvilammen alueella, lähellä Vaasaa.

Haluan myös mainita harrastuksistani kamppailulajit, koska ne tarjoavat haasteita niin keholle kuin mielelle. Kamppailulajien parissa olen tavannut erityyppisen taustan omaavia mielenkiintoisia ihmisiä. Urheiluna se on minulle sopiva tapa harjoittaa liikuntaa, ja arvostan siihen kuuluvaa filosofiaa, joka perustuu toisten kunnioittamiseen. Olen solminut useita pitkäaikaisia ystävyyssuhteita kamppailulajien kautta, ja viime heinäkuussa tapasin vanhan sparrauskaverini. Se oli ensimmäinen kerta vuoden 1997 jälkeen, jolloin muutin pois Helsingistä. Meillä oli mukava jälleennäkeminen ja lyhyt kahvihetki vierähti kahdeksi tunniksi!

Asuin lähes koko 90-luvun Helsingissä ja kuten monet muutkin nuoret, kuuntelin paljon musiikkia. Jossain vaiheessa vierailin paikallisessa musiikkiliikkeessä etsimässä laadukasta audiojärjestelmää, ja heidän myyjänsä suositteli Genelecin aktiivikaiuttimia. Samoihin aikoihin olin lukenut Tekniikan Maailma -lehdestä positiivisia arvosteluita Genelecistä ja näin kiinnostuin seuraamaan yritystä.

Vuonna 1997 huomasin Genelecin hakevan laatupäällikköä, ja olin valmis jättämään paljon suuremman yrityksen, jossa toimin samassa roolissa. Hain paikkaa Geneleciltä ja minut kutsuttiin haastatteluun yrityksen aiempaan toimistoon Helsingin Töölössä. Silloin tapasin perustajamme Ilpo Martikaisen ensimmäistä kertaa. Haastattelussa oli hänen lisäkseen mukana silloinen markkinointipäällikkömme Veikko Hyvönen. Veikko kysyi minulta käytännön kysymyksiä liittyen laatujärjestelmiin. Ilpo puolestaan oli enemmän kiinnostunut tutustumaan minuun, esimerkiksi kysymällä, mitä kirjoja olin viime aikoina lukenut. Koko haastattelun ajan ilmapiiri oli rauhallinen, pohdiskeleva ja rento. Myöhemmin havaitsin, että tuollainen ilmapiiri oli tyypillinen aina tavatessani Ilpon ja Veikon.

Ensimmäisestä työpäivästä lähtien olen kokenut työkavereiden olevan ystävällisiä ja ammattitaitoisia. Haluan erityisesti mainita Ritva Leinosen, joka oli silloin talouspäällikkömme; hän auttoi minua paljon käytännön asioissa, kun muutin Helsingistä Iisalmeen. Sain myös erinomaisen perehdytyksen tuotantoomme entiseltä kotimaan myyntipäälliköltä Keijo Hautalalta ja tuotantopäällikkö Väinö Iso-Markulta. Tuolloin lähes kaikki Genelecin uudet työntekijät työskentelivät lyhyen jakson tuotannossa ja pääsivät näin kokemaan keskeisen osan yrityksemme toimintaa. Mieleeni jäi erityisesti, kun eräs kokenut tuotannon henkilö esitteli minulle laaduntarkistuslistaansa kokoonpanotyön yhteydessä ja kertoi minulle ylpeänä: ”valmistamme täällä maailman parhaita kaiuttimia". Vuosien varrella olen kuullut monia samantyyppisiä kommentteja myös nuoremmilta yhteisömme jäseniltä, mikä osoittaa jatkuvuutta sitoutumisessamme laatuun.

Genelec teki vuonna 2000 kattavan kestävän kehityksen tutkimuksen nimeltä ”Life Cycle Assessment of Genelec Environmental Effects” (Genelecin ympäristövaikutusten elinkaariarviointi), ja siitä lähtien kestävästä kehityksestä on tullut jatkuvasti suurempi ja tärkeämpi osa työtäni. Tämä tutkimus johti ympäristöjohtamisjärjestelmämme määrätietoiseen kehittämiseen, joka sertifioitiin vuonna 2005. Vuonna 2008 Genelec linjasi virallisesti, että kestävä kehitys on yritykselle yhtä tärkeää kuin äänen laatu ja taloudellinen kannattavuus. Se muutti pitkäaikaisen ympäristötietoisen filosofian konkreettiseksi, mitattavissa olevaksi sitoutumiseksi.

Nykyään uutisissa ilmastonmuutos mainitaan jatkuvasti, kuten viimeaikaisten Ranskassa ja Saksassa tapahtuneen jokien kuivumisen yhteydessä. Globaalissa mittakaavassa ihmiskunnan ponnistelut ovat valitettavasti osoittautuneet liian vaatimattomiksi vastatakseen ympäristöhaasteisiimme. Mielestäni jokaisen tulisi tuntea "Keelingin käyrä", joka esittää ilmakehän hiilidioksiditasoja. Pikainen katselu osoittaa, että ilmakehän kasvihuonekaasujen määrän nopea kasvu on suurin haasteemme.

Positiivista on se, että monet maailman johtajat, sekä poliittiset että teolliset, tunnustavat kestävän kehityksen edistämisen tärkeyden. Suuria askeleita tarvitaan laajamittaisesti lainsäädännössä ja sopimuksissa, mutta myös yksilöiden käyttäytyminen on tärkeää. Olen usein kuullut lauseen, että "yksi ihminen ei voi juurikaan vaikuttaa", mutta tämä ei pidä lainkaan paikkaansa. Pitää muistaa, että suuret joetkin koostuvat pienistä pisaroista, ja jokainen meistä voi toiminnallaan myötävaikuttaa edistykseen.

Kotona vältämme turhaa kulutusta aina kun mahdollista. Korjaamme tavarat mikäli mahdollista ja yritämme löytää kestäviä tuotteita, kun on tarpeen ostaa jotain uutta. Olemme vähentäneet energiankulutustamme parantamalla asunnon eristystä. Asensimme myös energiaa säästävän ilma-vesilämpöpumpun lämmitysjärjestelmäämme ja harkitsemme investointia aurinkopaneeleihin. Olemme minimoineet matkustamista autolla, koska autoliikenne aiheuttaa paljon ympäristöhaittoja. Luonnollisesti kierrätämme aina kotitalousjätteet, kuten esimerkiksi metallit, lasit, pahvit ja akut. Tällä hetkellä muovin lajittelu ja kierrättäminen lähiympäristössämme ei ole helppoa, mutta pyrimme parantamaan silläkin saralla. Mielestäni yhteiskunnan on tärkeää kehittää sellaisia kierrätysjärjestelmiä, jotka ovat niin lähellä ja helppokäyttöisiä, että lapsetkin voivat käyttää niitä – silloin kierrätysjärjestelmät toimisivat hyvin!

Kun ajattelen uraani taaksepäin, olen erittäin kiitollinen ajastani Genelecillä. Olemme tehneet sitkeästi töitä parantaaksemme laatua ja ympäristöasioita ja meillä on tästä hienoja muistoja. Pidän myös merkittävinä asioina laatu- ja ympäristöjärjestelmien sertifikaattien myöntämistä yrityksellemme. Erityisen hienoa on ollut nähdä kehitystoimien konkretisoituvan ja nähdä aikaansaatu parannus mittareissamme. Eräs hieno muisto vuosien varrelta liittyy osallistumiseeni arvostettuun EOQ (European Organisation for Quality) -konferenssiin vuonna 2016 Finlandia-talossa Helsingissä, joka oli hieno tilaisuus oppia laatujohtamisesta alansa parhailta. Puhujat ja osallistujat olivat pääasiassa EU:sta, mutta monet matkustivat jopa Kiinasta, Kanadasta, Japanista, Israelista ja Yhdysvalloista saakka. Iltatilaisuudessa minulla oli kunnia saada Suomen Laatuyhdistyksen (SLY) kunniamerkki kolmen muun eri teollisuuden alaa edustavan palkinnonsaajan ohella. Mielestäni tuo myönnetty palkinto kuuluu koko Genelecille ja niille laatu- ja ympäristötietoisille yrityksille, joissa olen työskennellyt vuosien varrella.

Seppo Aho 2
SLY:n kunniamerkkiä vastaanottamassa.


Terveisiä työkaverilta:

Olemme olleet Sepon kanssa työkavereita varsin kauan, 90-luvun loppupuoliskolta alkaen. Näinä vuosina olen oppinut tuntemaan hänet järjestelmällisenä ”byrokraattina”, sanan mitä myönteisimmässä merkityksessä.

Seppo on sitkeällä, aina ystävällisellä, asiakeskeisellä, korrektilla ja opettavalla tavallaan pyrkinyt edistämään kokonaisvaltaista laatuajattelua, laatukulttuuria, prosessitietoisuutta mielissämme ja toiminnoissamme. Hänellä on taito nähdä asioiden monitahoisuus, linkittyminen ja ymmärtää tekijöitä niiden taustalla.

Arvostan Seppoa ihmisenä ja aina luotettavana työkaverina.

Työkaverisi, Kyösti Janatuinen